mul on yhdeksän elämää

mä oon tässä nyt kovasti kahden vaiheilla

värjätä vaiko olla värjäämättä. 

periaattees, miks tää ees mietityttää mua?

nii kauan ku hiuksia on, ni väriä päähän.
älkää kuunnelko mua.
kaljuunnutte kaikki.

sitte jos päädyn siihen värjäämiseen,

nii päätöksenteko ei kuulkaas siihen lopu ei.

mul on jossai lokerossa kaapissa äitiltä piilossa

joku star gazer african green joka on ostettu virosta???? 

varmaan lähemmäs 7 vuotta sitten. syy tuntematon.

mut oisko nii fiksuu heittää se päähän? no ei niin.

voldemort yksin tietää mitä sieltä purkista tulee.

mul on kyl sellane tunne et laiskuus tulee voittaa
ja gnostus siit mitä sielt tulee, hävii taivaan tuuliin

mikä siis neuvoksi? stacen cyberist värit sold out.

tai no ei kaikki, mut ne joit jengi käyttää. makes sense.

also ne joihin mä oisin ollu valmis tuhlaamaan. turha pointti.

mut nii, kampin femma kai sitte. ei tässä muu auta.

lähtekää joku mun mukaan. tai tulkaa vastaan. moikkaamaan.

ihan mitä tahansa. en jaksa lähtee sinne yksinäni meikit poskilla

paskasäässä puolryytyneenä ja ilman toimivia kuulokkeita.

arvatkaa mikä noista oli pahin.

jep.

vois salee ostaa sellasetki toimivat samalla.

tulee vähä lisää purpose mun elämään.

tai siis siihen reissuun.

viimestää nyt tää alkaa kuulostaa silt et mul ei oo elämää.

miks ei siis hakis yhtä sellastaki samalla, kun nyt kerranki

ollaan jalkeille ja ovesta ulos päästy (ei vielä) tää vaan paranee

sit pitää kans lukee kirjotuksiin

ja lupasin käydä pizzalla jossain.

sen lupauksen toiset lupaajat ?idk

jäi vielä baariin ku mä lähin himaan.

ni saa nyt nähä mitä siit tulee.

seura kyl kelpais.

voiks joku pliis.

ja jottei täst postauksest tulis liian ankee,

niin kerron yhen salaisuuden.

mä en oo mikään suomiräpin suurin ystävä,

eikä tällä asialla nyt oo yhtään mitään tekemistä

boikotoimisen sarpila kanssa. aion sanoo nätisti.

oishan tuo selvinny ihan kohta teille muutenki. mut jos on 

paskanjauhannan suomenmestari ni u better live up to it. 

takanas on vähintää 30 urpoo jotka yrittää osingoille.

ja päästiin taas aiheesta. 

mun erikoisalaa.

anyway what i was saying,

oli et niit poikkeuksia tietenki aina löytyy.

jotkut vaa klikkaa, niiku tässä tapauksessa tämä:

ei tää lyriikka oo mitään 

"hits me right in the honey nut feelios" -kamaa

mut ehkä se mikä niis kolahtaa on niitte aitous.

ja se että tää biisi saa mut hymyilemää joka kerta.

irvistys, säälittävän ja pelottavan rajamailla.

selkeesti meininkii ei oteta liian vakavasti,

mut just se on mun mielest nii hieno juttu.

musan pitää olla vähän nenällään turvallaan,

jos pinta on silee ni ei jää kiinni mihinkää.

kelaattekste.

tän postauksen oli tarkotus loppuu tohon, 

mut pakko vielä yks biisi joka alko äsken sattumalta soimaan
 jonka takia mä kuolen hitaasti omaan nostalgiaani tähän tuoliin.
ja kaikkiin niihin öihin ja puistoihin ja seikkailuihin ja baareihin
ja rappioon helsingin kesäisessä keskustassa.

hengittäkää