not like you

jotenki oon kerenny vuosien saatossa unohtaa miten hyvii nää on.

sopii jotenki kuunneltavaks stadis. eikä aiheuta liikaa emotions,

koska ei oo nii tuttuja biisejä. mainiota.

eile muute selvisin sinne kirjastoo

mut en menny viikkiin ku jäin iha vuokkii

onneks ei tarttenu mennä sen pitemmälle 

dear lawd

olin iha unohtanu kui paljo rakastin sitä.

sitä täydellistä hiljasuutta. tuhansia kirjoja. tuhansia tarinoita.

joihin voit hyppää mukaa ja ottaa taukoo omaan elämääs

kelaa, alle kymmenen sentin paksusessa paketissa, kansien välissä

on jonkun elämä, sen ilot surut ja huolet,

sen aamupala, sen pelot ja sen työpaikka

sen koti sen sohva ja lemmikit ja päivän tapahtumat

sen sukulaiset ja sen aamukahvit

kaikki tää, tuhansittain kirjastossa

ja kaikki erilaisia

anyone ? no, cool.

kirjat jotenki loputtomasti kiehtoo mua.

ku ne kertoo nii paljon mut ne ei sano mitää u kno. deeppii.

oisin halunnu haukkasta kaikki kirjat mun aivoihin yhellä kertaa.

she read about people she could never be
on adventures she would never have

the amount of imagination in dat building.

kävelin siel hyllyjen välissä vähintää 20min

täydellisessä hiljasuudessa, ihan yksikseni

ja vaa kattelin kansia ja niitte kirjojen nimiä

jotkut oli nii kauniita. vastemielisiä. mielenkiintosia.

sanoilla saa aikaan vaikka mitä

ja se on taito. 

oikee skilli.

kadehdittava.

sitte lähin sieltä himaan, tätä biisii popittaessa,
sen kirjan kaa mitä olin tullu hakee, ja yhen toisen kaa.
oon lukenu sen vähintää kaks kertaa mut aaah

se on nii helvetin hyvä.

ja senki löysin sattumalta.

kesäl 2010 itiksen kirjastost.

poimin sen vaa esiin yhest hyllystä

ja aloin lukemaa. ja siit sit jotenki tuli

meiä koko kaveripiirin yhteine tarina

jota me luettii toisillemme äänee

rastilan rannan laiturilla

ja mä hyppäsin vaatteet päällä mereen hakee muovipussia

en oo iha varma et oliks se sen takii ettei sorsat kuole,

vai sen takii et joku tartti muovipussii. väliäkö tuolla.

se oli sitä hakuna matatan merkityksen kulta-aikaa

oh well


eilen ku tulin kotia päin ni jäin toho 

jonkun puolen kilsan päähän jollekki pihalle 

keinuun istumaa ja lukemaa ilta-aurinkoon. 

istuin siinä nii kauan et tuli kusihätä.

tai siis niin kauan et se kusihätä meni nii pahaks,

et oli pakko lähtee kotiin.

joskus o hyvä olla iha keskenään. 

tollee hyväl taval. 

rauhassa.

en vaa osaa lopettaa tän kuuntelemista

on sil salee tekemist sen kaa että finlandssvensk.

kai mä oon siit jotenki ylpee.

tai siis olen.

korostaa identiteettii.

kesäl mul oli jotai identiteettikriisejä 

ku yhtäkkii lukion ekan vuoden jälkeen ni ku plops 

alko kesäloma ja sain niiiiii paljo aikaa itelleni ja 

suddenly yks kaks kolme mitä vittuas nytte. 

tuntu etten enää tienny kuka oon 

ja mitä mä ajattelen ja mistä mä tykkään, 

musiikista vai hevosista. 

oikeesti, olin iha hukassa. 

olin vaa vihannu tota kouluu nii paljo 

ja keskittyny muihin ihmisiin nii paljo, 

melkeempä tarkotuksella enemmä, 

ni tuntu et olin kadottanu itteni. 

kuulostaa aika drama queen mut tällast se oli.

sit avauduin jeaninalle lekiksen rööki-paikal.

kiitos siitä kovasti, en osannu pukee asioit sanoiks alkuunkaa

enkä oikee itekkää ymmärtäny mitä mä sanoin

tai mitä mä tarkotin sillä mitä mä sanoin

tai mitä mä ees halusin kertoo.

ni kai tää jotenki on ollu avuks. redrama.

ja haloo helsinki kans. todella suureks avuks.

mut siit oon jo höpöttäny tänne nii paljo

tää varmaa enemmä ku mikää muu.

koska ikivanha biisi joka on kulkenu mukana kaikki vuodet

ja mä tiiän sen in & out, ja se mut. joten, jep.

tähän biisiin myös tarrauduin.

sitäpaitsi tän sanoma.

tarviiks mun ees -ei.

kaiken lisäks asiajätkä.

mukiinmenevä,

monella tapaa.

miks kello on jo yheksän

miks mä oon taas koneella

miks mä en oo syöny taaskaa mitää

miks mä aina unohdan sen

mähän rakastan ruokaa

wtf tonje

jääkaappi siis kutsuu
or then it's the wind of change
ei mä en ikinä pääse tästä vitun wind of change jututsta stna

heippa toverit

enää kaks päivää